Ensimmäinen harjoitustyö

Viikon teema on puhdistus, ja aloitimme sopivasti tekstiileillä ja niiden puhdistamisella.
Puhdistaminen on lian poistamista, ja likahan on tunnetusti väärässä paikassa olevaa ainetta. Meille likaa on kolmea eri tyyppiä: 1) vieras lika, mikä ei kuulu tekstiiliin (esim. ruokatahrat), 2) vieraat materiaalit, jotka haurastuttavat tekstiiliä (öljy) ja 3) tekstiilissä itsessään syntyvät yhdisteet, jotka haurastuttavat ajan mittaan (selluloosakuidut, kuten puuvilla, kuuluvat tähän riskiryhmään).
Jollain lialla ei ole suurta vaikutusta, mutta jotkin happamoittavat ja haurastuttavat tekstiilin.

Vastoin yleistä käsitystä näppärin tapa puhdistaa esimerkiksi isomummon perintöryijy ei ole tunkea sitä pesukoneeseen. Puhdistus on muutakin kuin pesemistä -itse asiassa pesua pyritään välttämään mikäli mahdollista. Tekstiili on hyvin hauras materiaali: se voi kutistua, värit voivat levitä, pintakäsittelyt voivat tuhoutua (juhlakankaana käytetty, kevyesti pinnalta vahattu sintsi on hyvä esimerkki)… Kuitenkin jotain on tehtävä: puhdas tekstiili on aina miellyttävämpi katsoa (ja käyttää), lika sisältää usein teräviä hiukkasia, jotka kuluttavat mekaanisesti reikiä, se saattaa houkutella tuhohyönteisiä ja ehkä jopa peittää yksityiskohtia esineestä.

Kaikkea likaa tosin ei haluta poistaa. On olemassa termi “historiallinen lika”, niin naurettavalta kuin se saattaa asiaan vihkiytymättömästä kuulostaakin. Siihen kategoriaan kuuluvat tekstiilit (yleensä vaatteet), joissa on tiettyjen henkilöiden verentahrimia vaatteita, hautavaatteet, joissa on ruumiin hajoamisesta jääneet jäljet ja arkeologisissa tekstiileissä maan ja mullan jäänteet.
Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat niin Trafalgarin taistelussa kuolleen lordi Nelsonin veriset vaatteet (Greenwichin Maritime Museumissa) kuin Eugen Schaumanin paita. (Mikäli ette tiedä, mistä tuossa viimeisessä on kyse, niin hävetkää lukekaa Suomen historiaa. *alkuperäinen ajatus korjattu rakentavammalla ehdotuksella*)

Ruumiin hajoamisesta tulleet tahrat kertovat puolestaan siitä, miten ja millaiseen asentoon henkilö on haudattu (ja mihin), maa ja multa puolestaan auttavat hautapaikan jäljittämisessä.

Kuinka sitten puhdistus tapahtuu, jos vesipesu on -ainakin aluksi- kielletty?
Ensin suoritetaan pintapuhdistus. Se on kuivapuhdistusta, jossa poistetaan hiekka, pöly ja pienet partikkelit, jotka märkäpuhdistuksessa saattaisivat upota syvemmälle. Kuivapuhdistus tehdään AINA ennen märkäpuhdistusta! Siinä käytetään imuria -joko pikkusuulakkeella varustettua normaali-imuria tai noin kenkälaatikon kokoista, kannettavaa museoimuria- sekä pehmeitä, vuohenkarvaisia pensseleitä. Kuivapuhdistuksesta ei saa luistaa, koska tekstiiliin saattaa jäädä jotain huomaamatonta, joka märkäpuhdistuksessa saattaa liueta pesuveteen (keikauttaen ehkä pH-arvon vinksalleen) ja aiheuttaa odottamattomia ikävyyksiä.
Vaikka moni meistä onkin ehkä tehokas mattojenpuistelija, on historiallisten tekstiilien ravistelu EHDOTTOMASTI KIELLETTY. Muutenkin hauraat loimilangat voivat katketa ja vanhojen räsymattojen hapsut mennä poikki. Ei väkivaltaa!
Tuuletus sopii hyvin etenkin villavaatteille, villakuidun suomut aukeavat kosteassa ilmassa ja villa “huoltaa itsensä”, tällöinkin on oltava tarkkana siitä, ettei esinettä jätä aurinkoon tuulettumaan. Villa kellastuu helposti.

(Pakko jatkaa huomenna, nyt on mentävä nukkumaan. Huomenna on vuorossa maalausten puhdistusta.)

(Muoks: Jatkettu vasta 23. 9. -ja kello on naurettavaa vaille älytön…)

Kun kuivapuhdistus on suoritettu, voidaan suorittaa, esineestä riippuen joko liuotinpuhdistus (kansanomaisesti kuivapesu) tai märkäpuhdistus eli vesipesu. Vesipesukin toki lasketaan liuotinpuhdistukseksi, vesi kun on yksi tehokkaimpia liuottimia -sitä vain ei tule useinkaan ajatelleeksi. Ennen märkäpuhdistusta joka ainoa väri -kirjontalankojen, kudottujen raitojen, maalattujen tai painettujen koristekuvioiden- testataan liukeamisen, valumisen ja leviämisen varalta. Jos painokuviossa on kahta eri väriä ja lisäksi kankaan pohjaväri, näistä jokainen testataan. Jos kuviossa on neljä, viisi tai viisikymmentä eri väriä/sävyä, jokainen testataan erikseen. Piste. Mm. punaiset värit sekä eräs tietty sinivihreä sävy lähtevät herkästi leviämään. Testiliuoksia pitää olla vähintään neljä erilaista: vesi, vesi ja pesuaine, 2 % etikka ja 2 % ammoniakki. Myös viides, deionisoitu eli puhdistettu vesi olisi hyvä kokeilla, mikäli mahdollista. (Pesuaineista tällä hetkellä suositaan muuten Minirisk-tiskiainetta. Hajuton, mauton, ihoystävällinen eli sopii herkillekin materiaaleille, mutta tehokas. Maksamaton mainos päättyy tähän.) Värinpitävyyttä ei periaatteessa tarvitse testata, mikäli on sataprosenttisen varma siitä, että tekstiili on pesty aiemminkin vedellä.                                        

Muistutus sekä lukijoille että itselle: Deionisoitu (de-ionisoitu, on jo kääntynyt meistä muutaman suussa “demonisoiduksi”) vesi ei sovellu juotavaksi, siitä kun on poistettu kaikki epäpuhtaudet, joihin lukeutuvat myös kaikki kivennäisaineet ja mineraalit. Meidän elimistömme ei yksinkertaisesti siedä täysin puhdasta ainetta. Joten kahvi- ja teevettä ei voida ottaa luokkien hanoista.

Mutta sitten itse asiaan. Meidät jaettiin pienryhmiin, joista jokainen sai pestäväksi yhden ruotsinkielisen kansallispukuyhdistyksen paidan. Paidat olivat 1920-30 -luvuilta, eivät museotekstiilejä vaan edelleenkin käytössä, mutta niitäkin konservaattorit hoitavat. Niiden ja museotekstiilien kohtelussa ei saa olla mitään eroa: vanha tekstiili on aina vanha tekstiili.

Valitsemamme yksilö oli miesten ommelpitsillä ja ostobrodyyrillä sekä pienenpienillä ommelluilla rypytyksillä koristettu puuvillapaita. (Jäin hetkeksi ihailemaan hihansuiden ja hartioiden tiheitä vekkauksia, niiden syvyys oli maksimissaan kaksi milliä. Siinä on riittänyt työtä. Niin, ja hämäännyin vanhasta tiiviistä ja ohuesta kunnon puuvillasta sen verran, että erehdyin luulemaan sitä pellavaksi.) Värinäytteitä ei tarvinnut tällä kertaa punaisista koristelangoista ottaa, paidat on pesty monta kertaa ja tullaan varmasti vielä pesemäänkin. Mutta pääsimme ensi kertaa täyttämään virallista dokumentointilomaketta tekemisistämme.

Ensin otimme paidasta pH-arvon. Vanhetessaan selluloosakuidut (puuvilla, pellava, viskoosi) hapettuvat ja happamoituvat ja rupeavat hajoamaan ihan itsestään. (Hapantumisesta eli kirjaimellisesti hapoksi muuttumisesta johtuu mm. puuvillan kellastuminen.) Konservoinnin tehtävänä on stabilisoida tekstiili, eli yrittää saada siitä mahdollisimman pH-neutraali, jotta hapettuminen keskeytyy tai ainakin hidastuu. pH-arvo otettiin litmuspaperilla: paidan reunaa kostutettiin läpimäräksi ja paperi painettiin siihen reippaaksi minuutiksi. Meillä oli onnea. pH oli 7. Tämän jälkeen valmistimme pesuliuoksen altaaseen. Tekstiilin on mahduttava pesualtaaseen suoraksi (tai mahdollisimman suoraksi). Käyttämämme suhde oli 1 ml Minirisk-tiskiainetta ja 999 ml vettä. Vesi saa olla maksimissaan 30-asteista, kuumempi voi vaurioittaa materiaaleja. Mitä viileämpi, sen parempi. (Pesuaineen on toki liuettava.) Vettä lasketaan altaaseen vain noin 2-3 cm:n syvyydeltä (vesi on raskas elementti ja saattaa oikeasti vaurioittaa hauraampia materiaaleja) ja pohjalle laitetaan Melinex-kalvo -pestävä esine EI KOSKAAN ole suoraan altaan pohjalla! Pesuliuoksen pH mitataan ennen kuin tekstiili laitetaan sinne.

Laskimme paidan varovasti pesuliuokseen kalvon päälle ja oikaisimme hihat suoriksi sivuille. Tekstiili painellaan ensin varovasti kokonaan pinnan alle ja annetaan liota 15 minuuttia. (Tässä vaiheessa on hyvä pitää kahvi-, vessa- tai tupakkatauko!) Kun n. 15 minuuttia on kulunut, alkaa varsinainen pesu. Käytimme aitoja pesusieniä. Niillä ei hangattu vaatetta, vaan sieni painettiin tasaisesti sitä vasten ja käsillä ”pumpattiin” pesunestettä sienen ja kankaan läpi. Sitten sieni nostettiin ja siirrettiin seuraavaan kohtaan. (Veden pinta peittyi hyvin nopeasti vaahdosta.) Tätä on hyvä tehdä hitaasti ja järjestelmällisesti, koska kaikki kohdat on käytävä läpi.

Sitten vettä otetaan pieneen dekkalasiin ja katsotaan, miltä se näyttää. Jos vesi on hyvin likaista, se vaihdetaan. Meillä näyte oli kirkas, ja pH-mittauskaan ei näyttänyt suurta muutosta, joten otimme toisen Melinex-kalvon, laitoimme sen paidan päälle ja käänsimme sen varovasti kalvojen avulla. Siinä onkin harjoittelemista: kalvot ovat jo itsessään liukkaita, vaate on saippuainen, hiha yrittää karata toiselta sivulta ja helma toiselta… Lisäksi kääntäminen on suoritettava niin paljon vedessä kuin mahdollista. Se tukee esinettä. (Siksi kääntämisessä on aina käytettävä kalvoja tai verkkoa tukena, tekstiili saattaa revetä jos yrittää pelkällä käsipelillä.)

Pesimme vaatteen myös selkäpuolelta samalla metodilla, otimme jälleen kerran kirkkausnäytteen (ei pahempaa samentumista tai värjäytymistä, yksi pesu siis riitti) ja pH-näytteen (ei vieläkään merkittävää muutosta, joten vaate on todennäköisesti jo suhteellisen stabiili).

Laskimme pesuveden pois (altaan saa kallistettua homman helpottamiseksi) ja huuhtelimme allasta pienillä käsisuihkuilla (melkoinen temppu kun samalla oli varottava edelleen altaassa olevaa paitaa) ja lopulta saimmekin lähes kaiken saippuan pois. Täytimme allasta taas pari senttiä n. 25-asteisella vedellä ja aloimme huuhdella paitaa käsillä painellen (ei hankausta tässäkään!). Koska allas oli varsin laakea (laskimme, että jouduimme valuttamaan sinne n. 80 litraa kerrallaan), huuhteluvettä oli melkoisesti, joten päättelimme, että kaksi huuhtelukertaa ehkä riittää (normaalisti, jos tekstiilin ja altaan mittasuhteet ovat lähempänä toisiaa, huuhteluita on 4-5). Huuhteluiden välissä pH mitattiin taas ja vielä kerran viimeisen huuhtelun jälkeen. Viimeisestä huuhteluvedestä yksi meistä otti pieneen, puhtaaseen dekkalasiin jonkin verran nestettä, sulki suuaukon tiiviisti toisella kämmenellään ja ravisti voimakkaasti. Näin katsotaan, onko huuhteluvedessä vielä saippuaa eli vaahtoaako se. (Veden ilmakuplat häviävät hyvin pikaisesti.)

Totesimme näytteen olevan puhdas, joten laskimme huuhteluveden pois ja kuivasimme alustavasti paidan käyttäen huolella pestyjä, kuivaksi väännettyjä pesusieniä veden imeyttämiseen molemmilta puolilta. Otimme vielä kosteasta paidasta uuden pH-arvon, joka oli hieman vähemmän hapan kuin ensimmäinen. (Stabilisaatiota oli siis tapahtunut, ja olimme varmasti saaneet pintalikaa pois, olipa se kuinka pientä tahansa.) Varsinaisen kuivatuksen täytyy olla nopeaa, koska varsinkin selluloosakuiduissa kosteus, happamuus ja lika (pesemättömissä, kosteissa tekstiileissä) vetäytyvät kohti reunoja ja saumoja aiheuttaen näiden ennenaikaisen haurastumisen. Poistimme viimeisenkin kalvon ja täytimme paitaa (josta oli kaikki valuva vesi saatu imeytettyä pois) ohuella tylliharsolla niin, että rinta- ja selkäosien väliin jäi noin kymmenen sentin rako. Tämän jälkeen laitoimme paidan viereen oskilloivan tuulettimen tehostamaan kuivatusta.

Täytimme dokumentaatiolomakkeeseemme nimet ja päivämäärät ja se oli siinä. (Merkittävät muutokset esim. pikkuliassa näkee parhaiten sitten, kun paita on kokonaan kuiva.) Kuviahan emme olleet ottaneet, vaikka ne “oikeaan” dokumentointiin kuuluvatkin.