Suomen kolmas museologian väitöskirja (ikinä) on tänään virallisesti väitelty Tikkurilan Metropoliassa. FK Ulla Knuutinen, joka opettaa konservaattoreille mm. kemiaa, sai väitöskirjansa “Kulttuurihistoriallisten materiaalien menneisyys ja tulevaisuus – Konservoinnin materiaalitutkimuksen heritologiset funktiot” läpi pari tuntia sitten. Vastaväittäjinä toimivat Jyväskylän yliopiston museologian dosentti Anne Aurasmaa ja Helsingin yliopiston fysiikan dosentti Timo Tuurnala, ja kustoksena oli Jyväskylän yliopiston museologian professori Janne Vilkuna. (Metropolialla, entisellä EVTEKillä, on ollut viime aikoina paljon yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa.)
Paljon mielenkiintoista tietoa mm. Pompeijin kaivauksista ja varsinkin sinooperin jäljityksestä tuhoutuneen kaupungin seinämaalauksista (EVTEKhän oli viime vuonna järjestämässä Amos Anderssonin taidemuseon Pompeiji-näyttelyä, ja HIKiläiset -historiallisten interiöörien konservoinnin opiskelijat- ovat olleet siellä paikan päällä puhdistamassa ja siirtämässä maalauksia).
Myöhemmin kahvijonossa kustos ja vastaväittäjä hämmästelivät, etteivät koskaan ole olleet näin suositussa väitöstilaisuudessa. Väkeä oli tosiaan auditorion täydeltä, vaikka edes kaikki meistä opiskelijoista emme olleet paikalla. Ehkäpä tällä huonosti palkatulla kutsumusalalla on sittenkin tulevaisuutta…