Irakin hävitetty kansallismuseo on avattu uudelleen. Tämä sai minut muistelemaan erästä museologian luentoa viime vuoden puolella. Luennoitsija puhui lyhyesti siitä, mihin jokainen konservaattori tulee jossain vaiheessa törmäämään mikäli uraa kestää vähintään kymmenen-viisitoista vuotta. Joku tulee tarjoamaan museolle ostettavaksi esinettä, joka selkeästi on vanha ja aito, mutta paperit ovat epäselviä tai puuttuvat kokonaan. Papereilla tarkoitan alkuperäistodistusta, ostotodistusta tai mitä tahansa muuta virallista lappusta, josta käy ilmi, mistä maasta ja kenen kokoelmista esine on peräisin. Tällaisessa tilanteessa on valitettavasti aina syytä epäillä, että esine on varastettu.
Varkauksia toki sattuu päivittäin, ja yleensä varkaat pyrkivät tietysti viemään arvotavaraa. Museoihin kohdistuvat varkaudet ovat onneksi harvinaisempia ja niitä pyritään ehkäisemään, mutta niitäkin valitettavasti sattuu. Joskus kyseessä on amatöörin tekemä satunnainen tempaus (“se tuntui silloin hyvältä idealta”), mutta surullista kyllä, usein vaikuttaa siltä, että suurin osa on ammattilaisten tekemiä. Tällöin viedään jotain tiettyä ja arvokasta, ja esineelle luultavasti on jo löydetty ostaja. (Huomattavan iso osa mm. kuuluisien taiteilijoiden töistä on yksityiskokoelmien kätköissä. Meille on annettu vinkiksi mennä käymään Bukowskin huutokauppoihin jos siellä on myynnissä jotain kiinnostavaa esimerkiksi Schjerfbeckiltä tai Gallen-Kallelalta. Huutokaupan jälkeen kun taulu taas katoaa jonkun yksityisomistajan holviin, eikä sitä välttämättä enää meidän elinaikanamme näe…)
Irakin tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole mistään yksittäisestä varkaudesta, vaan laajamittaisesta ryöstelystä. Amerikkalaisen sodanjohdon mielestä öljyministeriö oli arvokkaampi kuin kansallismuseo. Tämä ei valitettavasti pätenyt henkilöihin, joiden mielestä vanha esine=rahaa ja jotka surutta tuhosivat esineistöä, joka oli liian raskasta kuljetettavaksi/liian arvottoman oloista/muuten vain tiellä. Ja aivan varmasti osa esineistä tuhottiin ihan muuten vain, silkasta vandalisoinnin riemusta.
Kun Irakin sota alkoi, Irakin kansallismuseosta (kuten aiemmin Afganistanin museosta) lähti hätäviesti ICOMille. Viestissä ennustettiin juuri tällaista tuhoa ja pyydettiin vapaaehtoisia apuun, suojelemaan kulttuuriperintöä joka ei kuulu vain muinaisen Kaksoisvirtainmaan alueen kansoille, vaan kollektiivisesti koko ihmiskunnalle. En tiedä, kuinka monta vapaaehtoista lähti auttamaan, mutta olen kuullut, että museon oma henkilökunta kätki oman henkensä uhalla joitakin arvokkaimpia esineitä pihojensa multaan, jotta edes jotain säästyisi. Samoin museon kellarit suojasivat osaa esineistöstä.
Irakin kansallismuseon (samoin kuin Urin muinaisen kaupungin) hävitys kertoo taas karulla kielellä siitä, kuinka vähän ihmiset arvostavat historiaa, ei vain muiden vaan myös omaansa. Muinaisen Kaksoisivirtainmaan alueelta, eli nykyisen Irakin-Iranin seutuvilta ovat kotoisin niin luku- ja kirjoitustaito kuin maanviljelykin ja kaupunkien rakentaminen. Meillä ei olisi Pariisia, Lontoota, New Yorkia tai edes Helsinkiä ilman muinaista Mesopotamiaa tai sumerilaista kulttuuria. Meillä ei itse asiassa taitaisi olla edes koko eurooppalaista kulttuuria, kun ottaa huomioon kuinka voimakkaasti se nojaa luettuun ja kirjoitettuun tekstiin.
ICOM pitää yllä ns. Punaista Listaa. Punainen lista on julkinen hätähuuto vaarassa olevien esineitten (lue: varastettujen ja rikkaitten länsimaisten keräilijöitten kokoelmiin päätyvien) puolesta, ja samalla se toimii varoittajana museoiden sisäänostajille: olkaa tämännäköisten esineitten kanssa varuillanne. Irakin lisäksi listalla ovat tällä hetkellä myös Afganistan ja Peru, sekä yleisesti Afrikka ja Etelä-Amerikka.
Olen kuullut, että jotkut rohkeat sielut (joihin lukeutuu myös museoammattilaisia) tekevät yhteistyötä poliisin ja tulliviranomaisten kanssa. He esittävät potentiaalisia ostajia ja auttavat näin saamaan kiinni ammattilaissalakuljettajia, jotka hyötyvät muiden hädästä. Siinä on tietenkin omat riskinsä, koska ammattirikolliset ovat lähes aina aseistettuja, mutta ainakin minä ymmärrän hyvin miksi he tekevät näin.
Loppuun vielä otsikon antanut John Donnen (1572-1631) runo, joka on omistettu kaikille ryöstäjille, salakauppiaille ja niille, jotka katsovat kokonaisen kulttuurin häviämistä ja hävittämistä läpi sormien:
Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsessään;
jokainen on palanen mannermaata, kokonaisuuden osa;
jos meri huuhtaisee mukaansa maakimpaleen,
niin Eurooppa pienenee vastaavasti,
samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,
joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi;
jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,
sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;
äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään kenelle kellot soivat;
NE SOIVAT SINULLE
