Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for elokuu 2008

EVTEK Muotoiluinstituutti lakkasi olemasta 1. 8. 2008, kun se ja Stadia yhdistyivät (Laurean viestintälinjan kanssa) jättikokoiseksi ammattikorkeakoulu Metropoliaksi. Tästäkin huolimatta jotkin asiat säilyivät ennallaan. Kuten se, että Suomen ainoaan konservaattorikoulutukseen otetaan uusia oppilaita vain joka neljäs vuosi -kun edellinen vuosikurssi valmistuu, seuraava otetaan sisään. Erikoistumisaloja on kuusi: esine-, maalaustaide-, paperi-, huonekalu-, interiööri- ja tekstiilikonservointi. Aloituspaikkoja on maksimissaan kaksitoista/linja. Tänä vuonna hakijoita oli 531, joista 48 otettiin sisään. Minä olin yksi noista onnekkaista. Saatuani tiedon sisäänpääsystä lupasin Piialle, että alan pitää blogia opinnoistani, joten keskityn täällä nimenomaan kertomaan koulutuksesta.

Valmistuin reipas vuosi sitten tekstiiliartesaaniksi.  Kiinnostukseni käsillä tekemiseen ja suuri intohimoni historiaan olivat jo keväällä 2004 houkutelleet konservoinnin pariin, mutta koska halusin suorittaa yhden tutkinnon kerrallaan, päätin hakea vasta seuraavalla kerralla. Laitoin siis tämän vuoden keväänä uhkarohkeasti kaikki munat yhteen koriin, hain ainoastaan silloiseen EVTEKiin ja vain ja ainoastaan tekstiilikonservoinnin koulutusohjelmaan. Uhkapeli (samoin kuin kuumeinen kemian pänttääminen) kannatti. Maanantaina koulu sitten alkoi.

Kuten osasin edellisten kokemusten perusteella arvata, varsinaista koulutusta ei vielä ollut, etenkin kun suuren nimi- ja organisaatiomuutoksen takia mm. intranetti takkuili vielä niin pahoin ettei meitä voitu opastaa sen käytössä. Saimmekin lähinnä tutustua kouluun, henkilökuntaan -ja vihdoinkin tänään omiin työtiloihimme. Meitä kehotettiin tekemään keskenämme yhteistyötä aina, kun mahdollista. Monimateriaaliesineet ovat kuitenkin melko yleisiä, eikä kukaan voi olla mestari kaikessa. Saimme myös listat tarvittavista työvälineistä. Tekstiilin listasta löytyy mm. mittanauha (kankainen), ohuita tusseja (eri vahvuuksia), kunnon terävät sakset -isot ja pienet hienoon työskentelyyn sekä käyrät pienet sakset, skalpelleja ja teriä, pieniä siveltimiä, eri tyyppisiä pinsettejä, spatula, pihdit ja suurennuslasi. Suojanaamarin, jossa on suodattimet liuottimien höyryjen ja homepölyn varalta voimme lunastaa koululta, samoin tunnusomaiset valkoiset puuvillahanskat. Esiliinatkin kuulemma löytyvät. Laboratoriotakit saamme, jos haluamme.

Ensi viikko on vielä hieman löysempää, meillä on lähinnä orientoivia opintoja (eli tutustumme toivottavasti vihdoin koulun nettiportaaliin -se on nykyopiskelussa elintärkeä) ja lisäksi taiteen ja kulttuurihistorian iltaluentosarja alkaa. Luultavasti suurin osa on minulle vanhan kertausta, mutta koska korkeakouluissa ei hyväksytä toisen asteen opintosuorituksia (vain korkeakoulu- tai yliopistotasoiset kurssit hyväksiluetaan), joudun taas kerran kahlaamaan lävitse tyylisuunnat renessanssista jugendin kautta postmoderniin aikaan. Sama koskee myös väriopin tunteja. Itten ja Goethe, täältä tullaan taas!

Muita ensimmäisen vuoden kursseja ovat mm. kemia, mikrobiologia, museologia, dokumentointi (äärimmäisen tärkeää), valokuvaus (liittyy dokumentointiin), värjäys, tukikankaat ja pistot (kyllä, käsinompelua on oikein opintoviikon verran) sekä kuitujen analysointi. Välineinä kaikkea UV-kamerasta röntgeniin. Paljon on opittavaa, ja kaikki pitäisi neljässä vuodessa tehdä. Välivuoden pitäminen on mahdotonta, koska seuraavan kerran mahdollisuus kurssien suorittamiseen on neljän vuoden kuluttua. Luotan kuitenkin siihen, että kova motivaatio auttaa jaksamaan. Tämä on kuitenkin uskomattoman mielenkiintoinen ala.

Mitä konservointi sitten on? Lainatakseni koulun omaa esitettä: ”Konservaattorin tehtävänä on turvata kulttuuriperinnön säilyminen nykyisille ja tuleville sukupolville.” Konservointi ei ole entisöintiä, esineen korjaamista uusilla osilla sellaiseksi kuin se on ehkä joskus ollut. Konservointi ei ole myöskään restaurointia, esineen tai maalauksen täydentämistä. Se on esineen, taulun, rakennuksen säilyttämistä niin alkuperäisessä kunnossa kuin se tällä hetkellä on. Ylimmät maalikerrokset poistetaan, vaatteet puhdistetaan, ruoste irroitetaan. Mutta menneiden vuosien ja vuosisatojen jälkiä ei pyritä peittämään, tekemään uuden näköistä. Kaikilla esineillä on oma ainutkertainen historiansa ja tarinansa, varsinkin jos ne ovat käyttötavaraa: astioita, vaatteita, leluja. Konservointi on kirjaimellisesti säilyttämistä, säilömistä.

Tekstiilikonservaattori työssään

Tekstiilikonservaattori työssään


Suurimmaksi osaksi museoissa työskentelevät konservaattorit tekevätkin kaikkea muuta kuin varsinaista konservointia. Eniten työllistävät näyttelyesineiden pakkaaminen, purkaminen ja pakkaamissuunnitelmien tekeminen. Suurin osa vaurioista tapahtuu kuljetuksen aikana. Myös olosuhteiden tarkkailu kuuluu konservaattoreille. Onko ilmankosteus tarpeeksi korkea? Onko liian kosteaa? Onko liian kuuma vai liian kylmä? Kerskakulutusyhteiskunnassa harvemmin tajutaan kuinka hauras ja haavoittuvainen menneisyytemme on. Tavara ei tunnu loppuvan koskaan, varsinkin kun kaatopaikat pullistelevat puoliksi käytettyjä ja pois heitettyjä esineitä. On vaikea ymmärtää ainutlaatuisuutta. Käsityöläisenä sen näkee ja tietää paremmin: joka ainoa heitetty kude, joka ainoa nukka ryijyssä on tehty yksi kerrallaan. Vakain tuumin ja harkiten, hitaasti valmistuva työ koko ajan tekijän silmien edessä. Sama koskee savikulhoja, taottuja puukonteriä, puisia puimavarstoja. Mitään ei ole tehty sattumalta. Kun käsityöläinen valmistaa esineen, hän tunnistaa sen aina, vuosien jälkeenkin. Yksinkertainen patinoitunut ja halkeillut juomakauha on helppo sivuuttaa turhana pölynkerääjänä ja arvottomana roinana. Harvemmin pysähdytään miettimään, kenen kädet sen ovat joskus veistäneet ja miksi. Kenelle se on tehty, kuka sitä on käyttänyt? Tavaroilla on muutakin kuin pelkkä markkina-arvo. Niissä voi olla luonnetta, niissä voi olla sielua, ne kertovat omasta ajastaan, mutta paljastavat myös asioita tekijästään. Niiden kautta kauan sitten kadonnut maailma ja siinä eläneet ihmiset puhuvat meille ajan ja paikan takaa. Olemme velkaa heille ja tuleville sukupolville sen, että huolehdimme niistä parhaamme mukaan.

Mainokset

Read Full Post »